Pikkukakkos-talviretki

Pikkukakkostalviretkellä oli sudenpentuja, seikkailijoita ja tarpojia. Ensimmäisenä päivänä eli perjantaina tulimme leiri paikalle kokoonnuimme pihalla, jonka jälkeen menimme sisälle ja ovella oli ilmoittautuminen.

Sisällä seikkailijat ja tarpojat saivat tehtäväkseen keksiä viisi piha-leikkiä. Sudenpennut menivät omiin huoneisiinsa viemään kamat ja laittamaan sänkyjä. Kun kaikki olivat jättäneet rinkat ja muut varusteet sisälle, menimme ulos ja sieltä läheiselle kentälle leikkimään leikkejä, joita tarpojat ja seikkailijat olivat keksineet. Kun leikit olivat melkein aloitettu,Valma tuli pyytämään seitsemän vapaaehtoista hakemaan puita takkaan. Seitsemän vapaaehtoista oli valittu, ja leikit alkoivat kentällä samaan aikaan kuin muut seitsemän olivat hakemassa puita.

Me keksimme seuraavat viisi leikkiä: Mustekala, Kiinalainen käsisota, Zombie, Kanat ja ketut sekä Polttopallo. Harmi, mutta ehdimme leikkiä vain Kanat ja ketut ja Kiinalaista käsisotaa, kunnes Valma tuli keskeyttämään meidät, ja lähdimme iltapalalle.

Toisena päivänä eli lauantaina menimme nostamaan lipun ja kasasimme tavarat takaisin rinkkaan ensimmäisen yön jäljiltä. Kun olimme pakanneet tavarat ja nostaneet lipun, menimme kokoamaan telttaa. Siinä harmi vain oli vähän ongelmia, mutta kyllä se siitä pian pystyyn nousi. Sen jälkeen me menimme keittiöön kaivertamaan appelsiinit, menimme nuotiolle ja laitoimme Ruunebergintortut nuotioon ja pidimme hauskaa.

Lopulta veimme tavarat sisälle, ja seikkailijat ja tarpojat jäivät ulos pelaamaan jokamiehen polttopalloa sillä välin kun sudenpennut tekivät iltatoimia. Sen jälkeen me menimme sisälle ja veimme tavarat telttaan. Jaoimme kipinämikkovuorot, ja sen jälkeen oli jo aika laulaa Klaudialle synttärilaulu, sillä hän täytti 14-vuotta.

Aamulla oli sairaan kylmä, kun heräsimme. Me menimme nostamaan lipun ja aamupalalle, sitten pakkasimme tavarat. Sitten olikin jo melkein lähdon aika, kun olimme syöneet. Olimme Julkujärven leirikeskuksessa, sudenpennut nukkuivat molemmat yöt sisällä, ja seikkailijat ja tarpojat nukkuivat ekan yön sisällä ja toisen puolijoukkueteltassa.

Talviretkestä kertoivat Tornadot