Kun metsään haluat mennä nyt, niin takuulla riemastut!

Niin nimittäin kävi TeSin perhepartioryhmälle, Karhunpennuille, lokakuun alussa, kun kokoonnuimme yhteen syyskauden ensimmäiselle retkelle Pirkkalan Pappilan laavulle. Iloisia ja innokkaita retkeilijöitä oli paikalla seitsemän perheen verran: 10 aikuista ja 13 lasta ikäjakaumaltaan 10kk – 9v.

Laavulle pääsee autolla ihan lähelle, joten kokoonnuimme ensin parkkipaikalla ja siitä siirryimme polkua pitkin laavulle järven rantaan. Paikalla olikin aikamoinen tohina päällä: läheisessä kodassa kokoontuivat seurakunnan lapsiperheet ja laavulla oli paikalla muita retkeilijöitä makkaraa paistaen ja kalastaen. Hyvin metsään kuitenkin väkeä ja ääntä mahtuu!

Retken teemana oli syksyinen luonto, jota tutkittiin pohtimalla yhdessä jokaisen lempivärejä ja myöhemmin etsimällä värikorttien avulla niitä luonnosta ja maastosta. Metsä tarjosikin parastaan, sillä ruska oli juuri kauneimmillaan ja hieno, aurinkoinen sää sai värit hehkumaan vahvoina. Keltaista, punaista, oranssia ja vihreää löytyi paljon, mustaa ja valkoista jonkin verran. Vaikein löydettävä taisi olla sininen, sitä ei ainakaan helposti saanut napattua mukaan, kuten muita värejä. Löytyihän sitä lopulta kuitenkin luonnosta ja ympäristöstä ihan joka puolelta, kun hieman tarkemmin asiaa pohdittiin: kirkkaansinisenä taivaana ja raikkaanviileänä järven vetenä.

Pappilan alueelta löytyy pieni lintutorni, josta kävimme kiikaroimassa ja bongaamassa lintuja. Muutamia pikkulintuja ehti pyrähtämään ohitse ja kauempana ulapalla jokin taitava sukeltaja esitteli uintitaitojaan. Olisiko ollut kuikka tai telkkä? Lintukirjakin oli mukana, siitä onneksi tarkkasilmäisimmät saivat bongattua useita tuttuja lintulajeja.

Lintujen ja värien etsinnän jälkeen oli kaikilla jo kova nälkä. Hyvät eväät repussa houkuttelivat syömään ja vaikka nuotiolla ruuhkaa olikin, saatiin makkarat hyvin paistettua. Herkkuina oli mukana vaahtokarkkeja ja nuotiopopcornia ja termarissa lämmintä kaakaota. Loppupiirissä mietittiin vielä kivoimpia retken asioita ja annettiin ryhmän Nalle-maskotille nimeksi Söpö Nallekarhu. Söpö Nallekarhu oli hyvässä hoivassa, kainalossa ja mukana puuhailemassa koko retken ajan ja varmasti tulee mukaan seuraavallekin retkelle.

Kiitos kivasta retkestä, punaisista poskista ja iloisesta mielestä kaikille mukanaolijoille!

Mitä perhepartio oikein on?

Perhepartio on partiomaista toimintaa, joka on suunnattu alle 7-vuotiaille lapsille perheineen vauvasta vaariin. Sen tarkoituksena on järjestää lapsiperheille yhteisiä mukavia hetkiä luonnossa ja samalla tutustuttaa partioon. Vanhemmat voivat harrastaa yhdessä lapsen kanssa ja samalla tavata muita samanhenkisiä vanhempia säännöllisesti. Voikin käydä niin, että sekä lapset että aikuiset innostuvat tulemaan mukaan partiotoimintaan pidemmäksikin aikaa.

Karhunpentujen perhepartiossa

  • tutustumme toisiimme, muihin partiolaisiin, partiolaisten perinteisiin, arvoihin ja tavoitteisiin leppoisassa tahdissa ja lasten ehdoilla.
  • retkeillään, leikitään, askarrellaan ja opetellaan retkeily- ja partiotaitoja.
  • puuhaamme yhdessä lasten ja aikuisten kanssa, sisällä ja ulkona, lähellä ja kaukana, isona perheenä.
  • osallistumme lippukunnan järjestämiin tilaisuuksiin, leireille, tapahtumiin ja tempauksiin.

Jokaisella alle kouluikäisellä tulee olla toiminnassa mukana vähintään yksi aikuinen omasta lähipiiristä: se voi olla äiti, isä, kummi, isovanhempi tai joku muu tuttu ja turvallinen aikuinen. Alle kouluikäiset lapset osallistuvat toimintaan aina mukana olevan aikuisen vastuulla ja valvonnassa.

Suomen Partiolaisten Partioneuvosto hyväksyi keväällä 2018 perhepartion mukaan partion viralliseksi toimintamuodoksi, jonka toiminnan järjestää lippukunta. Perhepartiotoiminnan suunnittelu on vielä käynnissä; Suomen Partiolaiset työstävätkin oman perhepartiomateriaalin vuoden 2019 aikana kaikille käyttöön. Lisätietoja voit lukea https://www.partio.fi/lippukunnille/partio-ohjelma/perhepartio/

Tule sinäkin mukaan!

Karhunpennut kokoontuvat omille metsäretkilleen noin kerran kuussa. Lisäksi osallistumme lippukunnan yhteisiin tapahtumiin aina mahdollisuuksien mukaan. Retket suuntautuvat Tampereelle ja lähikuntiin ja välillä saatamme puuhata lippukunnan kolollakin. Luonnossa oloa, retki- ja partiotaitoja, elämyksiä, kokemuksia, uusia kavereita, mukavaa yhdessäoloa, niistä on Karhunpentujen temmellykset tehty!

Mukaan toimintaan voit tulla koska vaan ja toimintaan voi tutustua kaksi kertaa ennen päätöstä lippukunnan jäseneksi liittymisestä. Perhepartion uusi jäsenmaksukäytäntö selviää tämän syksyn aikana ja siitä tiedotetaan tarkemmin nettisivujen kautta sekä kaikille Karhunpentujen toiminnassa mukana oleville.

Jos kiinnostuit, laita sähköpostia Kirsille osoitteeseen nevalainen.kirsi@outlook.com, niin saat lisätietoa Karhunpentujen toiminnasta ja tapahtumista. Voit samalla ilmoittautua toimintaan ja seuraavalle retkelle mukaan. Nähdään nuotiolla!

Teksti: Kirsi Nevalainen
Kuvat: Kirsi ja Pekka Nevalainen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *